Löytyykö suurin esteesi elämässäsi sittenkin peilistä?

Mun pahin vihollinen on mun oma pää.
Kuka seisoo sun unelmien tiellä? Oletko itse pahin este unelmiesi ja suunnitelmiesi tiellä?


Etsimme usein syyllistä ongelmiimme jostain muualta. Tuntuu liian pelottavalta katsoa sinne peiliin, koska sisällä saattaa kyteä se pieni pelko... Mitä, jos syy löytyykin minusta isestä, omista asenteistani asioita kohtaan, omasta ajattelutavastani. Sehän tarkoittaisi, että minun itse pitäisi tehdä töitä omien ajatusteni, omien ongelmieni eteen. On helpompaa etsiä syytä ulkopuolelta, niin ei ainakaan tarvitse yrittää itse tehdä mitään. Viekö se syyllisen etsiminen kuitenkaan ikinä eteenpäin?

Mulle on varmasti lapsena käynyt jotain kun nyt ajattelen itsestäni näin, ahdistaa, mua kiusattiin koulussa, mulla on sitä ja tätä, nyt vaan on stressiä niin en voi tulla, ahdistaa, se sano mulle yläasteella pahasti niin mulla on oikeus vihata sitä koko elämäni loppuun saakka, ahdistaa, vihaan itseäni, kaikki muutkin vihaavat mua, tää kaikki on sen syytä, ahdistaa, mulla on masennus, mun vanhemmat ei varmaan rakastanut mua lapsena tarpeeksi, mä viiltelen, ahdistaa, mulla ei oo ystäviä, en voi urheilla, ahdistaa,ahdistaa ja ahdistaa taas.
Näitä kuulee aina. Ei siinä ettei näin olisi. Usein se miten me nyt toimimme heijastuu jostain menneisyydestä.  Kuitenkin omiani tai kenenkään muun ongelmia vähättelemättä... Voi että kun se elämä voikin olla rankkaa. Mutta haluatteko kuulla semmosen salaisuuden, se on sitä kaikilla. Usein sitä ajattelee, että ei kellään muulla voi olla näin rankkaa kuin itselläni juuri nyt. Sitä et kuitenkaan voi tietää. Se, että sinulla on paha olla, ei tee sinusta erityistä. Kaikilla on elämässä omat vaikeutensa. Niitä ei voi mitenkään verrata toisiinsa. Eikä kenenkään ongelmia pidä vähätellä.

Musta tuntuu, että nykymaailmassa ongelmia korostetaan ihan kauheasti. Aina diagnosoidaan joku uusi sairaus sun pään sisälle kun joku nyt menee mönkäreeseen. Kyllähän sitä voi kaikelle pahalle ololle nimen keksiä. Kuitenkin liian usein näihin nimiin jää jumiin ja ne ovat kuin kilpiä, joidenka taa voit piiloutua tai joidenka läpi et edes halua mennä. Mitä, jos kokeiltaisiin edes jossainmäärin luopua siitä mielenterveysongelmaisen leimasta. Sillä, jos niitä nyt oikeen kunnolla ruvetaan etsimään niin jokaisella ihmisellä on varmasti joku kolhu menneisyydessä, joka aiheuttaa, mitä kummalisimpia käyttymismalleja tänäpäivänä.

 Mieli kehittelee erilaisia syitä ja syyllisisä miksi et voi tehdä jotain, mennä jonnekkin tai et pysty johonkin. Toisten pitää kohdella minua eritavalla, antaa minulle enemmän huomiota, huolehtia musta. Mähän olen sairas. Itsekin näissä ajatuksissa joskus lukkiutuneena sanon nyt... Mitä jos kuitenkin lakkaisit rypemästä niissä? Luopuisit ajatuksesta "Mä olen sairas" tai "Mä vihaan mun elämää" tai "Kun mulla nyt on todettu se ja se ja siksi teen näin..." ja miettisit, miten voisit ehkä omia ajatuksiasi ja tapaasi, jolla puhut itsellesi tai muille ja omia toimintatapojasi miettimällä ja lopuksi oikeaansuuntaan muuttamalla saada itsesi tykkäämään taas itsestäsi ja elämästäsi. Lakkaisit etsimästä syyllistä. Mitä todennäköisemmin asioiden pahentaja kurkkaa sieltä peilistä. Matkalla pitää tietysti oppia, mikä suunta on se oikea. Et voi muuttaa sitä mennyttä ja siellä tapahtuneita asioita, mutta nykyhetkeä kyllä.



Mulla ainakin vastaus löytyy hyvin usein lähempää kuin luulenkaan. Mun omasta päästä.
Teen valintoja, joista jo ennen kuin teen niitä tiedän olevan haittaa, mutta jotenkin pää antaa siinä tilanteessa vaan olla. Tiedän pystyväni johonkin, mutta oma pää taas yrittää huijata, et jaksa, ei kannata edes yrittää, epäonnistut kuitenkin. Itselläni mieleni tulee edelleen esteekseni asiassa kuin asiassa. Niin urheilussa, koulunkäynnissä kuin muissakin tekemisissäni. En silti ole sairas.

En nyt tarkoita, että itseään pitäisi alkaa syyllistämään, rankaisemaan ja vihata itseään. Senkin olen tehnyt ja todennäköisesti kaikki muutkin. Ei, sekään ei ole kuitenkaan ratkaisu. Usein se vaan pahentaa oloa ja saa ongelmat tuntumaan entistä suuremmilta kun ei pysty siinä itseinhossaan olemaan omassa kehossaan tai kuunella omia ajatuksiaan, sillä nekin sitten vain moittivat ja kertovat miten huono olet. 

Mieli yrittää aina kuin automaattisesti ohjata siihen vanhaan "tuttuun ja turvalliseen" toimintatapaan, johonka turvaudut ongelmien tullessa vastaan. Joku juo liikaa, joku ahmii, joku vaipuu omaan masennuksen kuplaansa, joku jättää jotain tekemättä ihan vaan koska mieli kertoi tulevan epäonnistumaan, joku liikkuu liikaa, joku yrittää paeta kaikkia asioita ja itseään, toinen taas kontroilloi tiettyjä elämänalueitaan ylenpalttisesti, toiset viiltelee ja sitä rataa. Näitä ihmisten sekopäisiä "selviytymiskeinoja" löytyy pilvinpimein. Tiedät sen olevan sinulle pahaksi, mutta annat siinä tilanteessa olla. Kunhan vaan pääset pois siitä mielentilasta hetkeksi. Mitä tahansa teetkin sinulle tulee siitä kuitenkin hetkenhelpotuksen jälkeen usein vaan pahempi olo ja sitten yrität keksiä ulkopuolelta jotain syytä tai syyllistä.

Tee matka itseesi. Mikäli sinulle on diagnosoitu jotain mielenterveyssairauksia, koita pystytkö edes hetkeksi päästä niiden kilpien läpi tai päästää niistä irti. Tunnista ne kohdat ja tunteet milloin mieli meinaa tehdä sulle tepposet. Tässä tämän saa kuulostamaan niin helpolta. Sitä se ei tietenkään ole. Elämässä kun nyt ei kovin usein ole tarjolla ns. helppoja ratkaisuja mihinkään. Tottakai kaikenlainen muutos pelottaa AINA ja herättää paljon erilaisia tunteita. Ja lakkaa käyttämästä sanaa "ahdistaa". Voi että, kun mä vihaan tuota sanaa! En tiedä mikä siinä on, mutta inhoan sitä. Saattaa olla, että viha tuohon sanaan on peräisin minun vaikeilta syömishäiriajoilta. Silloin sitä sanaa viljeltiin ja PALJON. Kaikki vain ahdisti. Musta tuntuu, että sen alla oli oikeasi paljon enmmän tunteita, mutta tuo "mua ahdistaa" oli ikään kuin joku pakokeino niiltä kaikilta.

Kuitenkin, jokaisella meillä on ongelmia. Mikäli tahdomme niihin ratkaisuja, yritetään olla ensimmäisenä etsimättä syyllistä ympäriltämme, vaikka niinhän sitä yleensä aina tekee. Mutta kun olet tarpeeksi kauan syytellyt muita, koita ihan varovasti katsoa miten voisit omaan itseesi menemällä löytää sittenkin oikeita ratkaisuja. Se on aina itseensä tutustumista ja itsensä löytämistä. En tietenkään tarkoita, että nyt pitää unohtaa kaikki muu elämä ja paeta kaapu päällä jonnekkin vuorille tutkiskelemaan itseään ja tunteitaan. Keskellä tavallista elämää pystyt kyllä keskittymään näihin asioihin ja opit, mikä elämässä on tärkeää ja mikä kannattaa jättää turhana taakkana ja vihana pois harteilta. Eihän ongelmat ikinä mihinkään kokonaan katoa, niitä tulee aina lisää. Olisihan se elämä aika tylsää ilman ongelmia, niitä täytyy vain oppia käsittelemään tavoilla, joilla et aja itseäsi ihan kuoleman partaalle tai sekoa täysin. Ja vaikka näin kävisikin, et silti välttämättä tarvitse siitä diagnoosia. Nouset ylös, yrität uudestaan, kaadut uudestaan ja yrität taas.  Itsekin olen vasta matkalla tätä opettelemassa, joten en voi luvata, mitä lopuksi tapahtuu. Sen näkee sitten.



-Saga

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit