Mistä on täydellinen sunnuntaiaamu tehty?

Mulla oli eilen sunnuntaiaamu, jossa yhdistyi monta hyvää asiaa. Luonto, liikunta, paras ystävä ja eväsretki.


Mä olen sitämieltä, että jokainen ihminen ansaitsee ystävän, jolle voi puhua oli aihe, mikä tahansa, joka kuuntelee ja uskoo, mitä sanot, saa sinut näkemään asiat selkeämmin, kuuntelee keskeyttämättä ja kertoo rehellisesti oman näkökulmansa kyseenalaistamatta omaasi. Ystävän, joka kulkee mukana aina, vaikka ette näkisikään usein. Ja suostuu tottakai, mitä hulluimpiin ideoihisi, vaikka kummallakkaan ei olisi hajua, mitä nyt tehdään. Ja tämä kaikki on tietysti vastavuoroista. Onneksi minulla on tällainen.

Menin ihanan ja viisaan ystäväni kanssa luontoon. Reissu ja paikka oli ihan tuulesta temmattu, sellainen sunnuntaiaamun älytön idea. Niin me kuitenkin vain lähdettiin, päästiin mahtaviin maisemiin ja puhumaan kaikki maan ja taivaan väliltä.



Siinä jutellessamme ystäväni sai minut vakuutettua taas monista asioista. Siitä, että rohkeus ei ole sitä, ettei pelkää. Rohkeus on sitä, että uskaltaa elää täysillä pelosta huolimatta. Siitä, että suunnitelmiaan, näkemyksiään, mielipiteitään ja ylipäätään omaa suuntaansa voi muuttaa. Siitä, että joskus on saattanut arvioida joitain asioita tai ihmisiä ihan väärin ja siitä, että ei kannata liikaa miettiä, miten on joskus toiminut tai mitä tulevaisuus tuo. Sen tiedän, että niissä tilanteissa, joita mietin, olisin varmasti tehnyt toisin, jos oikeasti olisin voinut.

Niin ja tulihan siellä (niinkuin kuvista näkyy) vähän temppuiltuakin. Ja mikäli jotain kiinnostaa tää hieno paikka, jossa käytiin, niin oltiin siis Nurmossa Paukanevalla.




Tää mun hyvä ystäväkin kirjoittelee blogia ja käykää ihmeessä kurkkaamassa sielläkin. Sinne pääset tästä.

Nauttikaa syksystä, menkää ulos, hengittäkää raikasta syysilmaa ja antakaa tuulen tuoda mukanaan uusia ajatuksia, uusia mahdollisuuksia, rohkeutta mennä niitä kohti ja muuttaa suuntaa tarvittaessa.

-Saga


Kommentit

Suositut tekstit