"Ei satu, ei satu, ei satu!"

Urheilijana minun täytyy usein mennä epämukavuusalueelle ja vielä sen yli. Nautin siitä (tai oikeastaan sen jälkeisestä tunteesta) enhän mä muuten tätä tekisi, eikä kehitystäkään kauheasti tapahtuisi.



Mulla on nyt kuitenkin ollut kauan oman kropan terveyden kanssa ongelmaa. En ole pitkään aikaan pystynyt urheilla ilman kipua. Luulin sen olevan jo takanapäin, mutta olin väärässä. Yritän usein myös kieltää kivun itseltäni, vaikka kuinka sattuisi puren hammasta ja painan vain eteenpäin hokien päässäni "ei satu, ei satu, ei satu". Nyt kun sen kirjoittaa niin sehän kuulostaa oikeasti ihan hölmöltä. Kai siinä jotenkin hämärtyy itseltäkin se tunne milloin sattuu ja milloin ei, kun jatkuvasti venyttää kipukynnystään. Painikin on toki sellainen laji, jossa ruhjeisiin ja mustelmiin tottuu ja yleensä OIKEASTI sattuu ja paljon, jos joutuu keskeyttämään.


Paini on ollut näiden kipujen kanssa todella vaikeaa. Hammasta purren ja itkua pidätellen oon mennyt eteenpäin (tai oikeastaan junnannut paikallaan). Tämä tietysti on myös vaikuttanut mun yleiseen fiilikseen ja oloon muutenkin. Rehellisesti sanottuna oon aika hukassa näiden kipujen kanssa.

Nyt täytyis kai osata kuunnella kehoa ja rytmittää treenejä niin, että kivut saataisiin taas minimoitua. Se onkin mulle vaikeinta. Oman kropan kuuntelu. Olla tekemättä silloin kun joutuu itkua pidättää.



Ehkä tästä jatketaan taas vähän viisaampana. Toivottavasti teillä kulkee se teidän oma juttunne, mikä se sitten ikinä onkaan. Yritetään opetella kuuntelemaan kehoamme ja mieltämme. Ehkä tämäkin vielä joku päivä helpottaa. Tää nyt ei ollut tämmönen kovin aurinkoinen postaus, mutta kirjoittelen tänne mun arjesta ja tällä hetkellä kipu on aika iso osa mun arkea, vaikka kuinka sen yrittäisin sulkea pois.

-Saga

Kommentit

Suositut tekstit