Meidän synnytys nro. 2

 Tässä mä nyt sitten olen. 20-vuotias kaksilapsisen perheen äiti.

 Elämä onneksi menee harvemmin niinkuin itse suunnitelee. Naurettiin ystäväni Aliinan kanssa, että vielä neljä vuotta sitten saatoin sanoa, että en kyllä ikinä halua lapsia pilaamaan mun kehoa ja mielenterveyttä. Noh... vähänpä minä tiesin. Mielenterveyteni olin jo pilannut useampi vuosi takaperin :D ja kehoanikaan lapseni eivät ole pilanneet, vaan ovat luoneet minulle vahvan luottamuksen siihen. Nyt kahden lapsen syntymän jälkeen tunnen elämässäni ensimmäistä kertaa mieleni ja kehoni olevan yhdessä hyvä tiimi. 

Nyt on tosiaan eletty kolmisen viikkoa tätä uutta arkea nelihenkisenä perheenä ja sain vihdoin aikaiseksi kirjoitella meidän synnytyksestä. Tätä uutta arkea voisin kuvailla lyhyesti sanalla: vaihteleva. On äärimmäisen ihania hetkiä, mutta myös niitä jolloin tekisi mieli mennä tuohon viereisen joenvarteen ja pulahtaa hetkeksi (joskus vähän pidemmäksikin). Mieheni on onneksi äärimmäisen ihana isä ja puoliso ja jaamme vanhemmuuden sekä kodin vaatimat asiat niin tasan kuin vain pystymme. Tietysti on viikkoja kun Mattias on tosiaan esimerkiksi maajoukkueleireillä, jolloin luonnollisesti mulle jää hoidettavaksi koti, koira ja lapset. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi.

Mun tärkeimmät <3 
(tässä sellainen äärimmäisen ihana hetki)

Niin ja sit siihen synnytyskeikkaan, joka oli aivan erilainen kuin Majn synnytys. 

Tosiaan synnyttämään päästiin tälläkertaa lähtemään suoraan salilta. 

Kipeät supistukset ja kamala paineentunne tuolla alakerrassa oli vaivannut jo useamman viikon tai oikeastaan kuukauden ja aloin oikeasti olla jo ihan loppu. Jatkuvasti vain odotti, että saispa jo lähteä synnyttämään. Mä kun nyt en muutenkaan raskaana olemisesta nauti.  

Noh, keskiviikkona 21.10 oli pitkin päivää tullut supistuksia koko ajan enenevissä määrin, mutta kuten mainitsin, niitä oli tullut kipeinä jo pitkän aikaa niin en halunnut olla liian toiveikas (Mattias voi todistaa, että hoin varmaan syyskuusta asti päivittäin, että joko tänään päästäis synnyttämään :D ).

Lähdettiin mun äidin kanssa siinä alkuillasta salille ja tunsin kuinka supistukset muuttuivat koko ajan kivuliaimmiksi ja salilla niitä joutui jo vähän ottamaan vastaan ja saatoin aiheuttaa muutamia hämmentyneitä katseita siinä puuskuttaessani, heh. Vedettiin kuitenkin treeni hyvin loppuun, koska eihän sitä nyt voinut keskenkään jättää. Meillä oli tarkoitus mennä isäni kyydissä kotiin niin odoteltiin vielä treenin jälkeen Ilmajoki-hallin käytävällä isääni painisalista ulos ja siinä supistukset alkoivat olla jo sellaisia, että äitini alkoi pikkuhiljaa niitä kellottaa ja minä jouduin muutaman kyyneleenkin tirauttaa.  Päästiin kuitenkin lähtemään ja vanhempani tulivat vielä hetkeksi meille moikkamaan iltatoimilla olevaa Majta ja äiti halusi olla kellottamassa supistuksia, koska äiti on aina äiti. Kävin siinä vielä kotona suihkussa ja se auttoi kipuihin mukavasti. Suihkusta tullessani supistukset alkoivat kuitenkin olla jo niin kovia, että suusta tuli jo muutamaa saatanaa ja perkelettä. Äitini totesi, että noniin eiköhän mun ja Mattiaksen oo aikaa ruveta lähtemään pikkuhiljaa kohti synnäriä ja ennen kuin Maj ehtii yöunille niin viedä hänet isovanhempieni luo (omilla vanhemmillani kun oli seuraavana päivänä työpäivä) niin ei tarvitse sit kesken yöunien lähteä siirtämään. Soitin mummalleni ja hän olikin odottanut soittoani ja pientä yökyläilijää jo usemapana iltana. Napattiin Majn valmiiksi pakattu yökylälaukku ja mun sairaalakassi mukaan ja lähdettiin. Hälytettiin vielä kaksosveljeni hoitamaan meidän koiraa, joka oli tämän käynnissä olevan tilanteen jo aistinut ja stressaantuneena päätti siinä lähdön kynnyksellä oksentaa matolle (siis se koira oksensi, ei veljeni :D )

Maj jäi reippaasti meille vilkuttaen ja lentosuukkoja lähetellen tuttuun mummolaan yöksi. Kun siirryttiin mumman ja paapan eteisestä autolle kivut olivat jo sitä luokkaa, että kirosin ja huusin vaan keskellä pihaa. 

Päästiin sairaalaan joskus 10-11 maissa illalla ja supistuksia tuli koko ajan ihan mukavasti ja ääntä käyttäen otin niitä vastaan. Tilanne oli vähän edennyt ja kätilö totesi synnytyksen olevan käynnissä ja siirryttiin odottelemaan vielä edistymistä ja saliin pääsyä. 

Odoteltiin vaan, minä otin supistuksia vastaan ja jossainkohtaa otin tensin ja jumppapallon käyttöön. Kivut olivat kovat. Kätilö tuli muutaman kerran tarkistamaan tilannetta, mutta se ei ollut millään tarkistuskerralla edennyt yhtään siitä kun oltiin tultu sairaalaan, vaikka oli kulunut jo tunteja. Minuun meinasi iskeä ihan totaali epätoivo. Majn synnytys oli aivan erilainen. Joskus 3-4 maissa yöllä kun oltiin jo torstain puolella supistustenkin väli alkoi vaan kasvaa, mutta kipu pysyi kuitenkin niin kovana, että en saanut nukuttua tensin avulla. Luojan kiitos otin sitten lopuksi kipupiikin ja sain nukahdettua ja kerättyä voimia. Nukuin pätkissä ja torstaina aamulla supistuksia oli, mutta ne eivät olleet enää niin voimakkaita. Mattiakselle kirosin ja äidilleni soitin epätoivoisia puheluita, että ei tämä tästä edisty. Aamuvuoron kätilölle puhuin kotiin lähtemisestä, mutta eivät ne meitä sieltä enää kotiin päästäneet kun synnytys oli kuitenkin jo käynnissä. Kokeiltiin siinä kätilön kanssa akuneuloja, mutta ei niistä ainakaan heti mitään vaikutusta ollut. 

Noh, mulla oli jo niin paska fiilis ja olin aivan hermoraunio niissä kivuissani ja tukalassa olossani niin päätettiin Mattiaksen kanssa siinä torstaina aamupäivästä lähteä ulos liikkumaan ja tekemään asioita, joista mulle tulis hyvä mieli. Lähdettiin hölkkälenkille ja vetämään mäkivetoja sateeseen. Supistuksia tuli koko ajan tasaiseen tahtiin, mutta eivat olleet vielä tarpeeksi voimakkaita. Kunnon treenistä Kyrkösjärven purkkarilla ja ulkoilusta mulle tuli ihan tosi hyvä fiilis ja taisin soittaa äidilleni vähän toiveikkaamman puhelun, kun hän totesi että nyt kuulostan jo paljon paremmalta.

Tultiin takaisin sisälle ja supistuksia tuli taas pikkuhiljaa enenevissä määrin. Söin lounaan ja sit vaan hetki oleskeltiin ja kateltiin telkkaria ja kätilön kanssa laitettiin mulle vielä akuneulat. Iltapäivästä lähdettiin Mattiaksen kanssa vielä vähän pidemmälle ulkoilulle. Käveltiin sairaalaan läheisyydessä olevalle pizzerialle, jonne Mattias halusi syömään. Matkalla tuli jo muutama niin kova supistus, että ääntä sai käyttää ja supistusten välikin alkoi taas tihentymään. Pizzeriassa odottelin, että Mattias sai syötyä ja sielläkin tuli taas kaksi kovaa supistusta. Lähdettiin jatkamaan ulkoilua ja mä menin vetämään porrastreeniä Mattiaksen tsempatessa. Treenin jälkeen jatkettiin käveleskelyä ulkona ja odoteltiin, että veljeni tuo sairaalaan Mattiakselle vähän lisää tavaroita. 

Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen tultiin takaisin sisälle ja supistukset olivat taas täydessä vauhdissa. Tasaisia ja kovia. Tässä vaiheessa elettiin siis jo alkuiltaa, kello oli varmaan jotain 7-8 illalla. Mentiin takaisin meidän huoneeseen ja otin tensin ja jumppapallon taas käyttöön. Kävin myös lämpöisessä suihkussa. Meitä kävi huoneessa ihanasti moikkaamassa myös edellinen kätilöni, joka oli edeltävänä vuonna auttanut Majn maailmaan. 

Supistukset alkoivat taas olemaan todella kovia ja tuntui etten pärjää ja aloin olla aika väsynyt. Sain kipupiikin ja ajattelin huilailla hetken sängyllä ja kerätä voimia. Katseltiin Mattiaksen kanssa telkkarista Toisenlaisia teiniäitejä ja siskoni soitti minulle. Puhelun aikana supistuksien väli tiheni ja voima koveni toden teolla. Otin niitä aina kesken puhelun vastaan ja siskoni nauroi huudolleni (jota myös synnytyslauluksi kutsutaan :D) luurin toisessa päässä. Oli ihana jutella. 

Puhelun jälkeen siirryin takaisin jumppapallon päälle ja pistin koko ajan tensiin lisää tehoja. Kutsuinkin pian kätilöämme ja sanoin, että tuntuu etten pärjää näillä eväillä enää kauaa. Kätilö tarkisti tilanteen ja nyt oltiinkin edetty ihan kunnolla ja saatiin lupa siirtyä saliin. 

Mielessäni oli valtava helpotus, vihdoin. Kello oli tässä vaiheessa vähän yli 11 illalla. 

Salissa jatkoin tensillä ja jumppapallolla ja ilokaasu oli tähän täydellinen lisä. Meillä oli Mattiaksen kanssa hauskaa, ilokaasulla oli tämän kanssa varmaan jotain tekemistä :D 

Minulla oli haaveena synnyttää ammeeseen ja kätilöt kuuntelivatkin toiveitani ihanasti ja kivunlievitystä suunniteltiin koko ajan ammetta ajatellen. 

Kipujen kovetessa sainkin kohdunkaulanpuudutteen, joka oli tosi hyvä lisä taas tähän vaiheeseen. Avautuminen eteni nopeasti ja kätilöt täyttivät ammeen jonne siirryin seuraavaksi. Amme tuntui alkuun ihanalta. Koko ajan kuitenkin huomasin, miten kivut muuttuvat hirveämmäksi ja hirveämmäksi ja supistuksia oli vaikeampi ottaa vastaan kun niiden väli alkoi olemaan aivan mitätön eikä siinä saanut kerättyä voimia. Sanoinkin Mattiakselle ja kätilölle, että en taida pystyä tai edes haluta synnyttää ammeeseen sillä se alkoi olemaan jo aivan liian kaukana kuvitelmistani lempeästä ja ihanasta vesisynnytyksestä. Tässä vaiheessa Matsu ja kätilö kuitenkin vielä ihanasti kannustivat ja tsemppasivat. Olin ammeessa yhteensä noin 45 minuuttia kunnes kipu oli jotain aivan infernaalista. Nousin ammeesta ja pyysin epätoivontuskissani saada jotain, mitä tahansa, vaikka epiduraalin. Siirryin ammeesta sängylle ja olin jo yli 9,5cm auki. Tässä vaiheessa kipu oli suoraan sanottuna niin saatanallista, että muistin taas tosiaan miltä synnyttäminen tuntuu. Jäätävästä kivusta huolimatta en kuitenkaan kokenut tilannetta hirveäksi vaan olin koko ajan yhdessä Mattiaksen kanssa tilanteen tasalla ja hallitsimme tilanteen sekä kivun. Mattias olikin ihan mieletön tuki ja apu. En onneksi saanut epiduraalia vaan päädyttiin spinaaliin. 

Ja se oli kuin taivaanlahja. Kaikki kivut katosivat. Spinaalin laiton jälkeen sainkin alkaa oikeastaan heti ponnistaa. Ponnistusvaihe oli ihana. En tuntenut, kipua, mutta hallitsin kehoni täysin. Siinä minä täydessä hiljaisuudessa ponnistin meidän toisen tyttäremme maailman täydellisesti laskettuna päivänään perjantaina 23.10 kello 1.53. Ponnistusvaihe kesti 5 minuuttia, enkä saanut ainuttakaan repeämää. Toisin kuin Majn synnytyksessä, jossa repeämiä tuli ja jouduttiin epparikin leikkamaan. Lapsivedetkin menivät tosiaan tällä toisella kertaa vasta kun vauvan pää syntyi kun Majn synnytys taas oli alkanut aivan yhtäkkiä ilman mitään merkkiä sillä, että lapsivedet holahtivat lattialle kuin elokuvissa. 

Synnytyksen jälkeen olo oli hyvä. Pystyin heti istumaan ja kävelemään suihkuun. Ja oltiin Mattiaksen kanssa ihan mielettömän onnelisia meidän uudesta pienestä rakkaasta ja tästä yhteisestä todella hyvästä synnytyskokemuksesta. Eikä synnytys sitten kokonaisuudessaan kestänyt virallisesti kuin 6 tuntia siitä kun se sitten lähti kunnolla käyntiin. 

Siirryimme vauvan kanssa osastolle lepäämään ja Mattias lähti myös kotiin nukkumaan. Voin sanoa, että seuraavana aamuna oli meikäläisellä lihakset pikkasen jumissa. Kun oli edeltävänä vuorokautena vetänyt kaksi pitkää treeniä ja sit siihen päälle synnyttänyt niin voin sanoa, että kehossa tosiaan tuntui siltä :D

Synnytyksestä jäi jälleen kerran (alun epätoivoisen hitaasta edistymisestä huolimatta) todella hyvä fiilis. Seinäjoella on mielettömän ihanat kätilöt ja ympäristö, jossa synnyttää. Olo oli turvallinen, toiveitamme kuunneltiin ja saimme olla Mattiaksen kanssa paljon kahdestaan. 

Päästiin toiveidemme mukaan myös kotiutumaan nopeasti synnytyksen jälkeen, alle 36 tunnin kuluttua. Kotona meitä odottikin ihana, reipas isosisko Maj ja ylpeät isovanhemmat. Koronarajoitusten vuoksi Maj ei päässyt vierailemaan pikkusiskon luona sairaalassa, joten siskokset tapasivat ensikertaa kotona.

Isosiskon ja pikkusiskon ensikohtaaminen <3

 

Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti. Mielelläni kuulen myös teidän seuraajien kokemuksia tai tarinoita synnytyksistä, olivat ne sitten positiivisia tai vähemmän mukavia. Tärkeintä synnytyksessä on kuitenkin äidin ja lapsen turvallisuus ja itse saan olla maailman kiitollisin ja onnellisin kahdesta terveestä tyttärestäni.

-Saga